P2015 (U12) joukkue hopealle Mestareiden cupissa
Salibandy Naantali RyJulkaistu: 16.08.2026 19.18

P2015 (U12) joukkue hopealle Mestareiden cupissa

SB Naantalin 2015-syntyneiden poikien U12 joukkue saavutti hopeaa Turussa pelatussa Mestareiden Cupissa. U12 cup-joukkue oli koottu seuran 2015-syntyneistä pelaajista, joista osa pelaa pääsääntöisesti vuotta vanhempien U13 joukkueessa.

Alkulohkossa yksi voitto kolmessa pelissä riitti lohkon kolmanteen sijaan ja jatkopeleihin. Jatkopeleissä sitten alkoi tapahtua, kun ensin kaatui toisen lohkon kakkonen Nokian KrP puhtaasti 11-6. Välierä olikin sitten tiukempi, sillä naapurilohkon voittaja SB Vantaa laittoi kunnolla kampoihin, mutta joutui tunnustamaan naantalilaiset paremmiksi 8-6 numeroin.

Finaaliottelussa vastaan asettui oman alkulohkon Leppä, jolle oli kertaalleen hävitty. Jyväskylän kupeesta Leppävedeltä tuleva Leppä oli myös finaalissa edelleen aavistuksen etevämpi voittaen ottelun 6-4 tehokkaan toisen eränsä ansiosta. SB Naantalille siis hopeaa hienon taistelun päätteeksi.

Joukkueen maalivahti Toivo Vuolivirta ja hyökkääjä Nikolas Elo valittiin turnauksen All Stars –kentälliseen.

Onnittelut koko joukkueelle hienosta turnauksesta.

Turnaukset ottelut löytyvät linkistä.

(kuva Emmi Vuolivirta)