
SB Naantalin 2014-syntyneiden poikien U13 joukkue ylsi jälleen mitaleille Turussa pelatussa Mestareiden Cupissa. Tällä kertaa saaliina olivat pronssiset mitalit jatkona viime vuoden hopeamitaleille.
Joukkue sijoittui alkulohkossaan toiseksi Nokian KrP:n jälkeen. Jatkopeleissä ensin kaatui Classic 14-6, mutta cup-mestaruuden tänä vuonna vallannut Karhut Porista oli välierissä etevämpi 10-6 numeroin. Pronssiottelussa joukkue kaatoi selkeillä 16-10 lukemilla Oilersin Espoosta. Turnauksen All Stars kentälliseen valittiin SB Naantalista hyökkääjä Santeri Salonen.
Järjestäjien U13-turnausraportti löytyy tästä linkistä
SB Naantalin ja SBS Maskun yhteinen 2012-syntyneiden U15 joukkue oli myös mukana oman ikäluokkansa Mestareiden Cupissa. Tasaisessa turnauksessa oli tyytyminen tällä kertaa sijoitusotteluihin. Kyseisessä joukkueessa pelaa Naantalista viisi 2013-syntynyttä pelaajaa, jotka tällä kaudella pelaavat U15-sarjan lisäksi myös oman ikäluokkansa U14 kilpasarjan pelejä rinnakkaisedustuksella FBC Turussa. Kyseinen FBC:n joukkue osallistui Mestareiden Cuppiin ja saavutti hopeiset mitalit. Lisäksi naantalilaiset hyökkääjät Onni Vuolivirta ja Abel Heinikangas valittiin turnauksen All Stars –kentälliseen ja Matias Sillanpää valittiin oman joukkueensa MVP:ksi.
SB Naantali onnittelee mitalisteja ja heidän taustajoukkojaan!
Lisäksi seuran 2015-syntyneiden poikien U12- joukkue on nyt kasvanut siihen ikään, että ensimmäinen osallistuminen Mestareiden Cuppiin on edessä ensi viikonloppuna 15.-16.8. Tsemppiä peleihin!
(kuva Heli Hankkila)
| 09.08.2026 23.01 | P2014 (U13) joukkue jälleen mitaleille Mestareiden cupissa |
| 31.07.2026 20.08 | Pelikausi 2026-2027 käynnistyy |
| 25.05.2026 14.47 | P2014 Blue hopealle Tallink Floorball turnauksessa |
| 07.05.2026 11.05 | Kauden päätöstilaisuus 6.5.2026 |
| 05.05.2026 16.12 | T12 hopealle Särkkis-cupissa |
| 27.04.2026 14.34 | Poikajuniorien lopputurnauksista mitaleita |