11
HEL
13.45
Naiset, LR N2D

PöU - SB Naantali   3 - 4

Leaf

Pöytyä vastaan päivän toisessa ottelussa

Ja edelleen arkistosta vanha kuva, kenttäkin väärä.

Toinen ottelu ja taas jalkapari vähemmän. Saatiin kuitenkin 8 kentälle ja onneksi tämä toinen peli ei ollut niin vauhdikasta mitä päivän ensimmäinen murskatappioon päättynyt peli oli. Tiukkaa silti teki loppuun asti.

Päästettiin vastustaja aina maalin edelle, onneksi Anu Lehtovirta oli vireessä ja tasoitti ensin ajassa 5.58 Pia "piiu" Vainion syötöstä. Ja toisen kerran toisessa erässä Anni 7 Lehtosen syötöstä lukemiksi 2-2 kun pelikellossa oli jo 27.19. Pöytyä meni kuitenkin kolmannen kerran maalin johtoon vain pari kymmentä sekuntia myöhemmin. Erän loppuun Micaela "mikke" Sirola kuitenkin tasasi taas lukemat Susanna "suski" Hantulan toimiessa syöttäjänä.

Kolmas erä näytti kahden väsyneen joukkueen peliltä, jota se päivän toisena pelinä jo olikin, mutta Anu kuitenkin hattuili pelin kolmannen ja samalla Naantalin voittomaalin ajassa 33.03 Mikken ollessa syöttäjänä.

jOjO

Tilastot
PöU

3 - 4

1 - 12 - 20 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista