17
HUH
13.30
Miehet, M2D LR 2021-2022

Ruoska - SB Naantali   8 - 4

SB Areena

Ruoska - SB Naantali 8 - 4 (ottelu #3)

Kolmannessa pudotuspelissä Ruoska oli niukasti parempi lopun ansiokkaan kirinsä vuoksi. Loppunumeroista huolimatta kyse oli yhden maalin pelistä 5-4 lukemissa puolitoista minuuttia ennen loppua. Viimeiset kolme omiin menivät tyhjään maaliin SB Naantalin pelatessa ilman maalivahtia, joten loppunumerot eivät kerro koko totuutta.

Kaksi erää mentiin tummansinisten taktisesti kypsän pelin johdolla, mutta kolmanteen erään Ruoska kaivoi ylimääräisen vaihteen tekemiseensä ja käytti kaikki paikkansa tehokkaasti hyväkseen kuten voittavan joukkueen kuuluukin tehdä. Näin Ruoska jatkaa Suomi-sarjan karsintoja saaden vastaansa Lahdesta Pelicans SB:n.

Pudotuspelisarja kertoi kuitenkin paljon hyvää SB Naantalin joukkueesta. Kauden parhaat pelit osuivat oikeaan hetkeen sekä runkosarjan lopussa että pudotuspeleissä. Systemaattinen peli, erityisesti puolustussuunnassa, kehittyi kauden kuluessa selvästi. Maalintekijöitä löytyi kolmeen peliin 10 kappaletta, joten siinäkään ei oltu yhden kortin varassa. Koko joukkueen voi sanoa pelanneen pudotuspeleissä osaamisensa ylärajoilla.

Joukkueen laajasta onnistumisesta huolimatta on syytä nostaa yksi pelaaja erityisesti esille. Vakiokokoonpanon neljän pakin ollessa poissa normaalisti hyökkäyksessä pelaava kapteeni Anton Söderholm johti puolustuksessa joukkueen peliä henkilökohtaisella esimerkillään. Joukkuetaktiikan tinkimätön noudattaminen, pallollisen pelin harkittu rakentaminen, jatkuvat voitot oman pään 1 vs. 1 –tilanteissa sekä pari maukasta maalia kruunasivat kapteenin kevään huippusuorituksen. Voisi sanoa, että pakin paikalla "Söden" henkilökohtaiset avut tulevatkin paremmin esille kuin hyökkäyspelissä. Aivan jäätävä suoritus tummansinisten lasien läpi katsoen pudotuspelisarjan MVP:ltä.

Nyt kun joukkue on kohtuullisessa iskussa, pitäisi saada myös peliolosuhteet kohtuulliseen kuntoon. Minkään II divisioonaa ylemmän sarjatason pelaaminen "vieraalla maalla" (ilman omaa hallia) ei vain ole oikein mahdollista. Naantalin kaupunki ei ole toistaiseksi mitenkään reagoinut seuran ehdotukseen Maijamäen hallin parannustoimenpiteistä. Kaksikymmentä vuotta Naantalin sisäliikuntatilojen parannusta odottaneena voinee todeta, että tälläkään kertaa hiljaisuus ei ole myöntymisen merkki.

Tilastot
Ruoska

8 - 4

1 - 11 - 36 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista