Otteluraportti Naisten edustus vs TPS 2
NaisetJulkaistu: 10.10.2021 19.57

Otteluraportti Naisten edustus vs TPS 2

Kotiturnaus ja päivän ensimmäinen ottelu 1 divarissa vielä viime kaudella pelannutta TPS 2 joukkuetta vastaan. Ottelusta kehkeytyi odotusten mukaisesti tiukka ja hyvätasoinen peli jossa ei säästelty vaan mentiin päädystä päätyyn. Vieras joukkue meni maalin johtoon kun 1. erää oli pelattu vajaa viisi minuuttia. Naantalin joukkueessa jo kolmatta kautta aloittava Lotta Lode Paija oli peli päällä vanhaa joukkuettaan vastaan ja hyvällä vedolla ajassa 6.02 tasoitti lukemat. Micaela Mikke Sirola ilmeisesti sai mailansa väliin ja maali merkittiin hänelle, Lodelle syöttöpinna joita kertyi pelissä kolme kappaletta!

TPS siirtyi toisessa erässä vielä johtoon ja heti kolmannen alussa jo 1-3. N1 kuitenkin nosti tasoa ja painoi päälle, pari minuuttia edellisestä ja Venla Pönni kavensi Loden syötöstä ja 20 minuutin kohdalla Venla uudestaan Elli Pirkkaman hyvästä syötöstä peli taas tasoihin.

Kolmannessa TPS taas johtoon, mutta kapteeni Maija Uusitalo tasoitti pelin 38 pelatun minuutin jälkeen. Naantalilla oli loistavia paikkoja paikkoja jo ennen tasoitusta se tehdä ja tasoituksen jälkeen mennä johtoon, mutta vedot menivät ohi tai TPS blokkasi ne. Minuutti ennen loppua TPS onnistui pienestä Naantalin oman pään "harhasta" tekemään 4-5 voittomaalin eikä aivan loppu sekunttien Paula Partasen pois ottaminen maalista ja kuudella pelaaminen enää tuonut Naantalille tasoitusta.

Peli oli tasainen, TPS vei kuitenkin laukaukset selvästi, mutta kiitos Paulan lukemat pysyivät tasaisina aivan loppuun asti.

Kolmen syötön peli Lotta Paijalla!