17
LOK
16.30
Miehet 3, LR M4D lohko 10

TA-631 - SB Naantali   2 - 2

Maijamäki

SB Naantalin tällä kaudella voittamaton joukkue aloitti pelin pirteästi.
Vastustajan rikkoessa läpiajossa Jugia saimme rangaistuslaukausen.
Teemun viimeiseen asti pantatun vedon onnistuessa siirryimme johtoon ja saimme hyvän lähdön otteluun.
Taivassalo pääsi mukaan peliin tasoittamalla ensimmäisessä erässä.

Toisessa erässä paikkoja oli molemmilla joukkueilla, mutta veskarit varastivat pääosan.
M3:lla oli toisessa erässä vaarallisemmat paikat mennä taas johtoon.

Peli jatkui tasaisena ja mailat kopisivat puolustuksissa estäen tehokkaasti vetoja.
Joonaksen maalilla Juhan herkkusyötöstä pääsimme uudestaan johtoon kolmannessa erässä.
Puolustimme hyvin johtoa, mutta epäonnisesti vastustajan kulma-avauksesta pallo poukkasi oman pakkimme jalasta maaliin.
Lopussa saimme muutaman maukkaan paikan voitolle, mutta tällä kertaa ei ollut tarpeeksi maalinälkää pelin ratkaisemiseksi.

Ottelun jälkeen peliä analysoitaessa peli tuntui tappiolta.
Eemme saaneet paikoista sisään ja kaikilla oli tunti, että ottelu olisi ollut helposti voitettavissa.

Seuraavalla kerralla isompi kenttä ja matto tuonevat meille lisäetua ja voitamme Taivassalon revanssiottelussa.


Tilastot
TA-631

2 - 2

1 - 10 - 01 - 1
1'MaaliTuominen Teemu
32'MaaliKärkkäinen Joonas
32'MaalisyöttöVirtanen Juha

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista