Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3 4 5 6  
  7 8 9 10 11 12 13  
  14 15 16 17 18 19 20  
  21 22 23 24 25 26 27  
  28 29 30 31    
Neo aikavaraus

 

TASURIPISTE EDUSTUKSELLE TUHLAILEVALLA ESITYKSELLÄ
Su 19.10.2014 klo 13:25

SB Naantalin ensimmäinen kotivoitto antaa edelleen odottaa itseään, kun Karhukopla onnistui osittain ryöstöretkellään Naantalin "kultahammasrannikolle". 2-2 tasapeliin jatkoajan jälkeenkin päättyneessä ottelussa ei aivan hirveästi pelillisillä hienouksilla mässäilty. Poikkeuksena korkeintaan varsin onnistunut maalivahtityöskentely molemmissa päissä kenttää. Muuten tapahtuma tarjosi kyllä katsojille jännitystä ja seurattavaa kohtuullisen tasaisessa mittelössä.

Alkukolmannesta pelistä hallinnut SBN pystyi vain yhden kerran laittamaan pallon maaliin KaKon tiukan puolustuksen keskellä, kun Kim Lundahl esitti mailatekniikkaansa maalinedustatilanteessa. Muuten vedot (yhteensä 30 kirjattua) kilpistyivät joko maalivahtiin, puolustajiin tai päätyseinään.























Tarkka tuomarilinja alusta loppuun asti

Toisessa erässä asetelmat tasoittuivat KaKon nostaessa karvaustaan ja onnistuessa keskialueen tukkimisessa ja syötönkatkoissaan. Tasoitusmaalikin syntyi SBN puolustuksen katkaistun avauksen jälkitilanteesta. Lohkon jäähypörssiä johtava Jukka Stenij kasvatti etumatkaansa tilastossa hankkimalla keskialueen blokkaavasta polvitaklauksesta vitosen, jonka aikana Karhukopla rokotti kertaalleen siirtyen pelissä johtoon. Alivoimaa muuten harkitun viileästi pelanneet tummansiniset saivat henkisen vaihteen päälle erän lopun ajaksi ja Antti Kultanen laukoi tasoitusosuman ennen erän loppua.


























En voinut mitään kun Antti tykitti, toteaa KaKo-maalivahti tasoitusosumasta

Kolmas erä oli jälleen enemmän naantalilaisten hallussa kuin karhulauman. Molemmilla oli paikkoja, mutta viimeistely oli varsin puutteellista. Tummansiniset eivät saaneet edes ylivoimalla palloa maaliin. Seurannut jatkoaika huomioiden SB Naantali sai kyllä kaksi kertaa pallon maaliin, mutta hyvin sijoittuneet tuomarit hylkäsivät molemmat suoritukset sääntöjen vastaisina. Lopputuloksena kahden hyvin puolustavan joukkueen väännöstä oli siis pistejako 2-2 tuloksella.
























Kimi ja Teme juhlivat kädet ylhäällä luultua voittomaalia. Valitettavasti tuomari ei yhtynyt juhlintaan, vaan levitti kätensä hylätyn maalin merkiksi...



















...ja osoitti syyttävän sormensa Tuomen Teemua kohden nostaen sitten kätensä korkean mailan merkiksi.


Liiton tilastot

Joukkueen tilasto

Vakka-Suomen Sanomien valitsemat MVP-pelaajat
Karhukopla - Henri Rakkolainen
SB Naantali - Toni Renberg

Edustuksen seuraava ottelu on vieraspeli Sbareenalla Sheriffejä vastaan 25.10. klo 18:30.

Kotipelin makuun päästään taas marraskuussa isänpäivää edeltävänä lauantaina 8.11. klo 16:00. Kyseisen pelin otteluisäntänä on Naantalin Apteekki.


Arto A.

Takaisin

Tuloksia
13.01 Wankers - M3 3-6
13.01 P-08 - LaJy 15-3
13.01 SBS Masku - P-08 5-4
13.01 SC Wolves 2 - M3 3-11
13.01 P-08 - SalBa 12-7
12.01 M1 - Karhukopla 5-9
12.01 P-05 - SalBa Black 7-9
12.01 LaSa - P-05 2-7
05.01 N1 - AFC Campus 2 3-6
05.01 M1 - SBS Wirmo 7-12
05.01 KalvCe/SCU - T-04 5-1
05.01 Salamanders - N1 3-4
05.01 T-04 - Classic II 1-7
02.01 P-05 - IK Sätra 4-5
02.01 Rasbo IK - P-05 0-4
16.12 P-03 - TPS 9-1
16.12 P-08 - SalBa 8-5
16.12 KaKo - P-08 1-13
16.12 FBC Turku - P-08 4-10
16.12 P-08 - SBS Littoinen 13-1
Yhteistyössä

Naantalin Kylpylä

Vakuutusyhtiö IF

RTV

LKV Tuomiset

HPP-Tekniikka Oy

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy