Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3 4 5 6  
  7 8 9 10 11 12 13  
  14 15 16 17 18 19 20  
  21 22 23 24 25 26 27  
  28 29 30 31    
Neo aikavaraus

 

SB NAANTALI 10 VUOTTA
La 19.04.2014 klo 17:30

Huhtikuun 19. päivänä 2004 Naantalin Salibandyseura NaSSe ry:n puheenjohtaja Tapio Leonsaari allekirjoitti Patentti- ja rekisterihallitukseen lähtevän muutosilmoituksen, jolla yhdistyksen nimi muutettiin Salibandy Naantali ry:ksi ja yhdistyksen sääntöihin tehtiin vastaavat muutokset. SB Naantali oli syntynyt ja viettää tänään 19.4.2014 10-vuotis synttäreitään.




















Yhdistyksemme rekisterihistoria alkaa jo vuodesta 1998, jolloin toukokuun 12. päivänä hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 31.1.1998 Naantalissa perustettu Naantalin Salibandyseura NaSSe ry. Usean vuoden ajan kaupungissa harrastettiin salibandyä usean toimijan voimin. Laaja-alaisinta toiminta oli VG-62:n salibandyjaostossa, mutta korkeimmalla sarjatasolle pelasi NaSSe. Ajan myötä ajatukset voimien yhdistämisestä yhden seuran sisälle heräsivät ja riittävän kehitystyön jälkeen keväällä 2004 toimijat löysivät yhteiset sävelet yhteisellä polulla jatkamisesta.

Maaliskuussa 2004 NaSSen Tapio Leonsaari ja VG-62 salibandyjaoksen puheenjohtaja Lauri Laakso julkaisivatkin yhteisen tiedotteen seurafuusiosta ja jatkamisesta SB Naantalin nimellä. Tiedotteessa mainitaan yhdistymisen syistä seuraavaa: ”Uskomme eriytymisen omaksi lajiseuraksi takaavan entistä paremmat mahdollisuudet salibandyn harrastamiseen Naantalissa. Vähissä olevien saliaikojen parempi hyväksikäyttö, lajin yhtenäinen edustus Naantalin kaupunkiin päin ja lajille tulevien yhteiskunnan tukien järkevämpi jako ovat muutamia niistä eduista, joita oma erillinen lajiseura antaa nuorelle lajille.” Puheenjohtajat päättävät tiedotteen toteamalla: ”Haasteita naantalilaisella salibandylla on vielä paljon. Ilman pelaajien, valmentajien, joukkueenjohtajien sekä juniorien vanhempien tukea on haasteisiin vastaaminen vaikeaa. Niinpä toivomme, että yhteistyömme voi jatkua entistäkin paremmissa merkeissä uudessa SB Naantali –seurassa.”

Seurafuusiossa synnytettiin siis kokonaan uusi seura SB Naantali, johon yhdistettiin NaSSen ja VG-62:n salibandyjaoston toiminnat. Yhdistysteknisesti valittiin helpoin toimintatapa, jossa hyödynnettiin NaSSen olemassa olevaa yhdistystä pelkästään vaihtamalla sen nimi uuden toimijan nimiin. Siksi juhlimmekin nyt nimenomaan SB Naantalin 10-vuotissynttäreitä silti sille alkutyön tehneitä osapuolia unohtamatta ja niille täyden tunnustuksen antaen.


























Tapio Leonsaari ja Lauri Laakso syksyllä 2013 SB Naantalin Edustusjoukkueen 10. pelikauden aloittaneen harjoituspelin alkuseremoniassa

Uusi seura sai tietenkin huomiota osakseen salibandypiireissä. Samuli Laukka kirjoittaa Avokatsomo-blogissaan:
”Seurojen yhdistämistä on Naantalissa puuhattu jo pidemmän aikaa. Lähellä liittoa oltiin jo pari vuotta sitten, mutta päätös syntyi vasta tämän kevään neuvotteluissa. Yhtenä suurena syynä yhdistymiseen oli junioritoiminnan kehittäminen.
— Junioreita olisi enemmän tulossa kun voimme ottaa. Meillä on sellaisia poikia ja tyttöjä, jotka ovat odottaneet kolme vuotta että pääsisivät pelaamaan, seuran D-tyttöjen joukkueenjohtaja Aarno Niemi toteaa.”


Laukka ottaa myös kantaa uuden seuran nimeämiseen:
”Uuden joukkueen nimeä olisi voinut kyllä hioa vähän innostavammaksi. Hyvä että nimiä VG-62 ja NaSSe ei lähdetty yhdistämään millään kierolla tavalla, mutta ”SB Naantali” kuulostaa jotenkin perin yksinkertaiselta. Liian värittömältä. Värittömyys on suomalaisten urheiluseurojen nimissä turhan usein vaivaava probleema. Moittijana minun pitäisi varmaan keksiä parempia ehdotuksia, mutta vaikeahan se on näin äkkiseltään mitään veistellä.”

Urheiluseurojen nimiasiaan Laukka muuten vielä palaa uudelleen ja syvällisemmin noin vuoden kuluttua keväällä 2005 toisessa Avokatsomo-kirjoituksessaan
Urheiluseuran nimeämisen perusteet
. Mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Tosiasia kuitenkin on, että SB Naantali on nyt kymmenen vuoden ajan luonut osaltaan kotikaupungilleen myönteistä julkikuvaa laadukkaalla toiminnallaan ja antanut runsain mitoin liikuntaelämyksiä vuosittain sadoille salibandyn kanssa tekemisessä olleille pelaajille, toimihenkilöille ja vanhemmille. Sitä sietää juhlia yhdessä useammankin tapahtuman merkeissä.

SB Naantalin loppukevään ohjelmassa olevat tapahtumat, joista osa on vielä valmistelun loppuvaiheessa, ovat:

pe 25.4. Vuosikokous, Kylpylä
pe 25.4. Toimihenkilöiden iltajuhla, Kylpylä

la 3.5. Naantali Cup, 2007-2008 syntyneet, Maijamäki PERUTTU! / SIIRTYY SYKSYYN

la 10.5. SB Naantali 10 vuotta, salibandyn kehitysseminaari, Kylpylä
la 10.5. Naantali Cup, 2006 syntyneet, Maijamäki PERUTTU! / SIIRTYY SYKSYYN
la 10.5. Edustusjoukkueen alumni-ottelu Legendat vs. Edustus, Maijamäki
la 10.5. Juniorien iltajuhla/disco SIIRTYY SYKSYYN

Toukokuun 10. päivä eli äitienpäivää edeltävä lauantai on siis eniten juhlatapahtumia sisältävä päivä.















Hyvää syntymäpäivää kaikille sbnaantalilaisille toivottaen

Arto Ahonen
puheenjohtaja


Takaisin

Tuloksia
Yhteistyössä

ForSport

HPP-Tekniikka Oy

Nordkalk

Kirvestyö Kelahaara

Tata Steel

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy