Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3 4 5 6  
  7 8 9 10 11 12 13  
  14 15 16 17 18 19 20  
  21 22 23 24 25 26 27  
  28 29 30 31    
Neo aikavaraus

 

SEURAPARLAMENTIN LIIKKUVA VAALITENTTI LA 20.10.
Su 14.10.2012 klo 11:20

Alla olevalla kutsulla on haastettu ehdokkaita osallistumaan liikunta-aiheiseen vaalitenttiin. Tapahtumassa on SB Naantalinkin jäsenillä mahdollisuus saada lisätietoa ehdokkaiden ajatuksista liikunnasta ja urheilusta Naantalissa.

Arto Ahonen
puheenjohtaja


Kutsu Liikkuvaan vaalitenttiin lauantaina 20.10. klo 12.00

Arvoisa kunnallisvaaliehdokas

Suurin osa suomalaisista liikkuu riittämättömästi. Liikkumattomuus on noussut maailmanlaajuisesti tupakointiin ja lihavuuteen rinnastuvaksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi ja mittavaksi kustannuseräksi. Pelkästään diabeteksen osalta liikkumattomuuden hinta on Suomessa noin 700 miljoonaa euroa.

Liikunta on kunnallinen peruspalvelu ja jokaisen perusoikeus. Terveyden lisäksi liikunta tuottaa iloa, yhteisöllisyyttä ja lisää kuntalaisten viihtyvyyttä.

Liikunta tulee huomioida kaikessa kunnallisessa päätöksenteossa. Käytännössä tämä tarkoittaa liikunnan sisällyttämistä sosiaali‐ ja terveys‐, nuoriso‐, opetus‐, liikenne‐ ja ympäristötoimen, kaavoituksen sekä teknisen toimen ratkaisuihin. Liikuntalain mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät.

Naantalin seuraparlamentti haastaa Sinut liikkuvaan vaalitenttiin. Liikkuvan vaalitentin ajatuksena on tarjota kunnallisvaaliehdokkaille konkreettinen mahdollisuus tavata äänestäjiä liikunnallisen tekemisen merkeissä. Kunnallisvaaliehdokkailla on tuolloin oiva tilaisuus kertoa kuntalaisille omista linjauksistaan, näkemyksistään ja mielipiteistään Naantalin liikuntapolitiikkaan liittyen. Tärkeitä kysymyksiä ovat mm. miten liikunta- ja urheilupoliittista päätöksentekoa tulisi Naantalissa kehittää ja miten liikuntapolitiikalla voidaan tavoitella kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin kasvua pitkäjänteisesti?

Liikkuva vaalitentti tapahtuu kävellen. Lähtö on kaupungintalon edestä, torin puolelta lauantaina 20.10. klo 12.00. Vaalitentissä kierretään noin tunnin mittainen lenkki kunnan virkistysalueita pitkin. Kuntalaiset voivat keskustella kunnallisvaaliehdokkaiden kanssa sekä kävelyn lomassa että kolmessa liikuntapisteessä esitettävien kärkikysymysten välityksellä. Liikkuvan vaalitentin järjestää Naantalin seuraparlamentti ja Naantalin kaupungin vapaa-aikatoimi.

Arvoisa kunnallisvaaliehdokas, mitkä ovat sinun ajatuksesi naantalilaisten liikkumisen ja hyvinvoinnin tulevaisuudesta? Tervetuloa kertomaan ajatuksistasi liikkuvassa vaalitentissä!

Naantalin seuraparlamentti


Takaisin

Tuloksia
13.01 Wankers - M3 3-6
13.01 P-08 - LaJy 15-3
13.01 SBS Masku - P-08 5-4
13.01 SC Wolves 2 - M3 3-11
13.01 P-08 - SalBa 12-7
12.01 M1 - Karhukopla 5-9
12.01 P-05 - SalBa Black 7-9
12.01 LaSa - P-05 2-7
05.01 N1 - AFC Campus 2 3-6
05.01 M1 - SBS Wirmo 7-12
05.01 KalvCe/SCU - T-04 5-1
05.01 Salamanders - N1 3-4
05.01 T-04 - Classic II 1-7
02.01 P-05 - IK Sätra 4-5
02.01 Rasbo IK - P-05 0-4
16.12 P-03 - TPS 9-1
16.12 P-08 - SalBa 8-5
16.12 KaKo - P-08 1-13
16.12 FBC Turku - P-08 4-10
16.12 P-08 - SBS Littoinen 13-1
Yhteistyössä

Neste Oil

Minisun

Vakuutusyhtiö IF

Naantalin Energia

ForSport

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy