Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3  
  4 5 6 7 8 9 10  
  11 12 13 14 15 16 17  
  18 19 20 21 22 23 24  
  25 26 27 28 29 30 31  
Neo aikavaraus

 

2000-POJAT HOPEALLE SÄBÄMESTARI 2011 -KISASSA
Su 18.12.2011 klo 11:40

TV2:n Galaxi-ohjelman Säbämestari 2011 –kisan finaalissa kahden taidokkaan joukkueen kohtaamisessa alkutehtävät menivät varsin tasaisissa merkeissä Espoon Oilersin päästessä loppupeliin yhden maalin etumatkalla. Loppupelissä espoolaiset upottivat vielä muutaman maalin naantalilaisia enemmän ja näin Säbämestari 2011 pokaali matkasi Espooseen. Tappiostaan huolimatta "kakstonniset" pelasivat aivan mahtavan kisan, sillä valtakunnallisessa kilpailussa finaaliin yltäminen ei tapahdu vahingossa vaan oman osaamisen ja tekemisen kautta.

Seuran 2000-poikien joukkueesta kilpailuun osallistuneet pelaajat olivat Verneri Keitaanranta (mv), Oskari Leppänen (kapt.), Aatu Koivisto, Justus Lautanala, Tuomas Ojala, Julius Reunanen ja Atte Pohjaranta. Joukkueen mukana kisan tv-kuvauksissa olivat valmentajat Pasi Pohjaranta ja Tapio Lautanala.

Oman saavutuksensa lisäksi pojat viimeistäänkin pelasivat SB Naantalin suomalaiselle salibandykartalle vahvaa juniorityötä tekevänä urheiluseurana, jos sitä ei joku ollut aikaisemmin toistuvien aluemestaruuksien ja tyttöjen SM-mitalien yhteydessä jo huomannut. Salibandyliiton uutisen mukaan Säbämestari-kisan ohjelmilla on ollut parhaimmillaan noin 150 000 katsojaa ja tällä finaalilla varmasti enemmänkin. Tuskin Naantalin kaupunkikaan on saanut kovinkaan usein vastaavaa valtakunnallista tv-näkyvyyttä, jossa toistuvasti mainitaan kaupungin nimi positiivisessa asiayhteydessä.

SB Naantali onnittelee joukkuetta hienosta saavutuksesta ja toivottaa tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Finaaliottelu SB Naantali - Espoon Oilers on nähtävissä YLE Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/1324195798534

**********************
Päivitys: 11.12.2011 20:30
2000-POJAT TAISTELEVAT SÄBÄMESTARUUDESTA ENSI SUNNUNTAINA

SB Naantalin 2000-pojat voittivat välierässä Merikoski SBT:n ja kisaavat TV2:n Galaxi-ohjelman Säbämestaruudesta sunnuntaina 18. joulukuuta. Vastustajaksi finaalipeliin tulee Espoon Oilers. Välieräpeli on nähtävissä Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/video/1323590658429.

**********************
Päivitys: 14.11.2011 19:20
2000-POJAT VÄLIERIIN SÄBÄMESTARI-KISASSA

2000-pojat voittivat puolivälierässä SB-Pron ja jatkavat välieräotteluun, joka esitetään TV2:ssa 11. joulukuuta. Puolivälierämatsin SB-Prota vastaan voit katsoa Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/1321171790799 12.12. asti.

**********************
Päivitys: 8.11.2011 22:25
ISÄNPÄIVÄNÄ SÄBÄMESTARI KISASSA SB NAANTALIN POJAT

Isänpäivän aamuna esitetään Säbämestari-kisassa TV2:ssa SB Naantalin poikien puolivälieräkisa SB-Pro:ta vastaan. Katso myös mitä tarkoittavat teholukemat 2+2 tämän nettisivun http://galaxi.yle.fi/2011/08/4/sabamestari-2011 alaosassa olevasta 2+2-videosta.

**********************
Päivitys: 18.09.2011 19:45
2000-POJAT JATKAVAT SÄBÄMESTARI-KISASSA

P2000-joukkueen pojat saavuttivat voiton Säbämestari-kisan ensimmäisellä kierroksella Vesilahden Visasta ja jatkavat puolivälieräotteluun, joka esitetään TV2:ssa isänpäivänä 13. marraskuuta.

Ensimmäisen kierroksen kisan Vesilahtea vastaan voit katsoa Yle Areenasta osoitteessa http://areena.yle.fi/video/1316329709543, jossa peli on katsottavissa 17.10. asti.

***********************
Alkuperäinen uutinen: 15.9.2011 22:00
SÄBÄMESTARI TV-KISA ALKAA - P2000 TULESSA 18.9.

2000-poikien taival TV2:n Säbämestari 2011-kilpailussa alkaa sunnuntaina 18.9. kisalla Vesilahden Visaa vastaan. Syksyn ja alkutalven aikana selviää miten pitkälle pojat selviävät.

TV2:n Galaxi-ohjelmassa käytävä Säbämestari 2011-kilpailusarja alkoi 11.9.
SB Naantalin 2000-poikien taival tässä kisassa alkaa sunnuntaina 18.9. ja silloin on vastassa Vesilahden Visa. Syksyn ja alkutalven aikana selviää miten pitkälle pojat cup-tyylisessä kisassa selviävät. Alusta alkaen on siis pelin henki se, että voittaja jatkoon ja häviäjä kotikatsomon sohvalle.



Ohjelman sivuilla on julkaistu tiedot Säbämestari-kisasta tässä osoitteessa. Sivuilta löytyy myös joukkueiden esittely ja ottelukaavio, jonka mukaan Naantalin poikien mahdollinen puolivälieräottelu esitetään 13.11. Finaalipelit ovat esityksessä joulukuussa.

Kaikki naantalilaiset jännäämään miten oman kylän pojat pärjäävät!!


Arto Ahonen
seurakoordinaattori

Takaisin

Tuloksia
19.03 TPS Wild - P-08 10-7
11.03 TPS Wild - P-08 12-5
10.03 FBC Turku Vihr. - P-08 2-7
10.03 P-08 - SalPa 7-1
09.03 N1 - TPS II 2-1
09.03 SalPa 2 - N1 8-4
08.03 FoSu - M1 13-6
03.03 SalBa - P-08 3-14
03.03 Pirkat - T-04 10-3
03.03 Classic Red - T-04 3-1
03.03 P-08 - FBC Turku kelt. 9-2
02.03 SB Hirvensalo - P-03H 1-10
02.03 P-07 - SBS Masku 4-3
02.03 P-03H - SalPa 8-1
02.03 FBC Turku - P-07 3-4
01.03 SB Hirvensalo - M1 5-4
23.02 M1 - Leisku 7-8
23.02 FBC Turku 3 - M3 7-6
23.02 M3 - RuNu 8-4
17.02 N1 - Salamanders 2-6
Yhteistyössä

Nordkalk

Minisun

ForSport

RTV

Fat Pipe

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy