HIENON PAIKALLISVÄÄNNÖN JÄLKEEN SB NAANTALI VOITTI
Ma 26.03.2018 klo 23:20

Karsinnan toisessa pelissä nähtiin erittäin tarkkaan peliin perustunut ottelu, jossa SBS Masku puolusti ja iski vastaan. SB Naantali haki aukkoja puolustuksesta ja löysi voittoon oikeuttavan raon vasta jatkoajalla.




















Ei ollut tilaa Maskun maalin edessä koko ottelun aikana.

Ensimmäinen erä oli maaliton. Toisessa molemmat tekivät yhden maalin tasakentällisin. Kolmannessa erässä Masku meni yv-maalilla johtoon. Naantali tasoitti ja haki loppuajan vimmatusti voittomaalia. Jatkoajalle kuitenkin mentiin.




















Pallo kieri Maskun maaliviivalla varsinaisen peliajan viime sekunneilla, mutta maalivahti ehti pelastamaan tilanteen.

Jatkoajalla Tummansiniset pitivät enemmän palloa, mutta maskulaiset iskivät vaarallisesti vastaan. Ylärimaan asti saivat pallon, mutta eivät verkkoon. Niinpä SB Naantalin sinnikäs pallon toimitus maalille palkittiin ja Olli Kokkola pisti ilmasta reikäpallon maaliin Kim Lundahlin vedon jälkitilanteessa.




















Kohtuullisen riemuisa oli lyhyt juhlinta voiton jälkeen. Todennäköisesti saamme kuitenkin lähivuosina SBS Maskusta jälleen seuraa kakkosdivariin.

Pelin luonnetta kuva hyvin, että parhaina pelaajina palkittiin molemmista joukkueista maalivahti - SBS Maskusta Teemu Saarinen ja SB Naantalista Jaakko Puisto.

Ottelun tilastot

Janne Huuhtasen ottelukuvat näet tästä linkistä

Ensi kaudella SB Naantali pelaa 2. divisioonassa ja SBS Masku 3. divisioonassa.

TJ=0


Arto A. (teksti ja kuvat)

Takaisin

Tuloksia
Yhteistyössä

ForSport

Minihinta

Neste Oil

HPP-Tekniikka Oy

Multimediatoimisto Nemedia Oy

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy