Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2  
  3 4 5 6 7 8 9  
  10 11 12 13 14 15 16  
  17 18 19 20 21 22 23  
  24 25 26 27 28 29 30  
Neo aikavaraus

 

TAPPIOLLINEN KOTIPELIVIIKONLOPPU
Ma 12.02.2018 klo 21:44

Suurin odotuksin lähdettiin tuplakotipeleihin, olihan molemmat vastustajat jo kertaalleen onnistuttu vieraissa kaatamaan. Mutta mennyt on mennyttä ja jokaisesta ottelusta pisteet täytyy itse pelaamalla ansaita.

Lauantain iltapelissä vastaan asettui lohkojumbo Vaasa, joka ei yksittäisiä pelejä ollut vielä onnistunut voittamaan, vaikka lähellä kyllä oli ollut.

Peli alkoi Naantalin näennäisellä pallonhallinnalla, mutta paikoille ei ollut asiaa. Vaasa on aiemmissa peleissä hieman helpostikin päästänyt omalle maalilleen ja ottelut olleetkin suurinumeroisia. Nyt tilanne oli toinen. Vaasan rosterissa oli vain 14 poikaa, mutta nämä sitäkin motivoidumpia pitämään oma päänsä puhtaana. Jos toimi Vaasan oman pään peli niin kotijoukkueen oman pään peli jätti toivomisen varaa. Jo kuuden minuutin kohdalla oli Vaasa onnistunut neljä kertaa omien laukaustemme jäädessä tolppien ulkopuolelle ja aikalisä oli paikallaan. Tuon jälkeen pari maalia saatiinkin, mutta Vaasa vielä pari erän loppuun viimeisteli ja tilanne 1. erän päättyessä 6-2. Tässä oli oikeastaan koko pelin tarina, Vaasa pysäköi sen kuuluisan bussin omalle alueelleen ja sen kiertämiseen ei keinoja löydetty ja niinpä Vaasa sai nauttia ensimmäisen yksittäisen ottelun voitosta.

Varmaan ihan jokainen poika, valmentaja ja vanhempi jäi miettimään miten tässä näin kävi, kun pikkuisen jo kaikki ehtivät joulutauon jälkeen voiton makuun tottua… Mutta rakkaat ystävät näin se homma etenee. Joskus vain häviää vaikkei millään haluaisi. Syitä on varmaan meissä kaikissa ja kaikki voimme asiasta varmaan jotain oppia. Sarjan ollessa näin tiukka olisihan se suoranainen ihme, jos joku joukkue koko sarjan menisi läpi voittamatta yhtään peliä ja tällä kertaa Vaasa vei ansaitusti pisteet ( toim. huom. seuraavana päivänä veivät ne myös TPS:ltä…). Vielä lopuksi synkän tunnelman kruunasi hallin ja puoli Naantalia pimentänyt sähkökatko ja loppuverkat tehtiin synkän pimeyden vallitessa.

Sunnuntaina vastaan saapuivat yhdistelmäjoukkue RSS Panthers/Fosun ritarit ja jalo taisto oli valmis alkamaan. Vieraat olivat edellisenä päivänä ottaneet arvokkaan päänahan voittamalla sarjan kärjen tuntumassa viihtyvän OLS:n. Ottelun alku lähtikin hyvin käyntiin, peli-ilo ja tekemisen meininki oli parempaa kuin Vaasa pelissä. Tuomarilinja oli varsin salliva ja mailaa sai hakata puolin ja toisin, kotijoukkueen ehkä kärsiessä hieman enemmän tämän tyyppisestä linjasta, kun oma pelityyli on hieman puhtaampi. Hyvin näissä kalpakisoissa Naantalinkin pojat pärjäsivät, joten loppujen lopuksi tuomarivirheet varmaan menivät aika tasan, tai eipä kai siinä virheitä ollut, kun se oli valittu linja. Maalivahtien osalta vain pikkuisen tylsä linja, kun sormet hieman heikommin kestävät noita iskuja kuin synteettinen mailan varsi…

Kaksi ensimmäistä erää pysyttiin hyvin pelissä mukana ja kolmanteen erään päästiin lähtemään 5-2 johdosta. Kolmanteen erään vieraat tulivat kuitenkin vahvasti ja näyttivät mallia siitä, mitä tarkoittaa tahto voittaa. Tämän tahdon fyysinen ruumiillistuma tänään oli vieraiden Tobias Koukku, joka teki töitä kentällä siihen malliin, että jokainen voisi oppia ottaa. Henkilökohtaisena palkintona pojalle tehot 4+2, joka tarkoittaa sitä, että kun ottelun lopussa taululla seisoi lukemat 5-6 niin kyseinen herra oli osallisena jokaisessa vastustajan maalissa!

Sarja pysyy edelleen mielenkiintoisena. Play off paikkaankin, ainakin karsintojen kautta, on vielä mahdollisuus, mutta toki nämä kotitappiot hieman haasteita lisäsivät. Vielä on yksi mahdollisuus voittaa kotona, kun Indians Espoosta saapuu vieraaksi su 4.3, tuon jälkeen vielä Oulun reissu ja sitten nähdään miten pitkälle kevääseen pelataan.


Mikko L

Takaisin

Tuloksia
Yhteistyössä

Turun Osuuskauppa

Neo

Neste Oil

Fat Pipe Jab

Liedon Säästöpankki

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy