Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3  
  4 5 6 7 8 9 10  
  11 12 13 14 15 16 17  
  18 19 20 21 22 23 24  
  25 26 27 28 29 30 31  
Neo aikavaraus

 

TÄYDET SM PISTEET C2 POJILLE MIKKELISTÄ
Su 29.10.2017 klo 17:50




















03 pojat matkasivat kauden kolmanteen turnausmuotoiseen SM kierrokselle Mikkeliin. Pitkän matkan peleissä on aina hyötynsä ja riskinsä. Ehdoton hyöty on, että tälläkin kertaa joukkue pääsi irti muista arjen rutiineista jo lähes vuorokausi ennen ensimmäistä peliä ja keskittyminen pääsi hyvin alkuun.
Paljon on vuodessa tapahtunut myös henkisellä puolella, illalla hotellilla pidetyssä palaverissa kaikki olivat hereillä ja keskittyivät jo tuleviin peleihin, myös ylimääräinen häröily hotelilla on jo taakse jäänyttä lapsuutta ja hommat hoidetaan, kuten urheilujoukkueen kuuluukin, tosin paljon parjattu kellon siirto antoi meille yhden ylimääräisen unitunnin.
Sitten itse peleihin. Ensimmäinen vastustaja Happee tuli paikalle Jyväskylästä. Happeeta vastaan on pelattu jo viimekaudella ylialueellisessa eliittisarjassa, jolloin kaikki pelit kääntyivät lopulta meille. Historiaan ei kuitenkaan voi tuijottaa. Happee on aloittanut SM-sarjan vakuuttavasti ilman yhtään tappiota, varsinaisena yllärinä voidaan pitää Happeen tasapeliä Espoon Oilers NG:n kanssa, Oilersia kuitenkin pidetään yhtenä suurista ennakkosuosikeista.
Peli alkoi huolestuttavasti, kun Happeen taitava ja erittäin fyysinen ykkösketju jyräsi päätyymme. Ihmeenä voidaan pitää, ettei omissa soinut, iso kiitos siitä taas toki kuuluu Vilille, joka omalta osaltaan kannatteli joukkuetta. Varsin nopeasti kuitenkin saatiin oma peli kuntoon ja tulostakin alkoi tulla, kukas muukaan kuin Halikon lahja Naantalin salibandylle, Tuomas Taskinen, avasi maalihanat, syöttäjänä koko viikonlopun kovalla asenteella pelanneen Otto Mäkisen syötöstä. Ensimmäinen erä 1-3 meille.
Toinen erä oli hyvää peruspelaamista ja omasta pelitavasta pidettiin varsin hyvin kiinni ja tilanne 5-2 päätöserään lähtiessä. Peli oli varsin fyysistä ajoittain hieman ”jääkiekkomaista”, suuremmilta vammoilta onneksi vältyttiin. Kolmannen erän alkupuoliskolla Happee nousi vielä 3-5 tilanteeseen, mutta sama pari; Taskinen-Mäkinen kasvatti johdon jo 3-6:teen, tästä Happee ei enää noussut ja vielä, kun kapteeni Verneri Grönblom kuittasi tyhjiin 8 sekuntia ennen loppusummeria. Happee kohtasi ensimmäisen voittajansa SM-sarjassa ja täydet 2 pistettä lähtivät aina aurinkoiseen Naantaliin
Turnausmuotoisissa peleissä toinen peli on aina hankalampi, vaikka kuinka asia on tiedossa ja pojillakin jo vuosien kokemus asiasta on. Niin vaan se kuuluisa ”hallikuolema” iski tälläkin kertaa. Asiaa hankaloitti tietenkin vielä se, että vastustajan oli Mikkelin oma Hatsina, jotka saivat pelata kotiyleisönsä edessä.
Pelin alussa hallikuoleman henki suorastaan sykki hallissa ja oma peli oli täysin sekaisin ja halutonta. Ensimmäistä SM peliään maalissa pelaava Konsta Routapohja teki minkä tehtävissä oli ja osin myös hyvän tuurin vuoksi oli peli vain 0-1 Hatsinalle taukosummerin soidessa. Harvoinpa on aina rauhalliselta valmennukselta sellaista madonlukua kuultu kuin nyt. Kerrasta ei asia mennyt perille ja toinen erä jatkui näissä tuomiopäivän tunnelmissa, kaameita oman pään merkkausvirheitä, joista Hatsina teki varmat maalit. Onneksi omiakin onnistumisia saatiin ja tilanne vain 2-4 Hatsinalle päätöserään lähtiessä.
Kolmanteen erään saatiin hyvä alku päivän tehoparin Taskinen-Mäkinen avulla, kun Tuomas kavensi heti erän alkuun tilanteeksi 3-4. Vastustajan osittaisen vaihtovirheen vuoksi Konsta maalilta avasi puoleen kenttään Tuomakselle, joka tasoitti pelin 4-4:ään ja molarienkin pistetili saatiin auki.
Taas oman pään virheen vuoksi Hatsina sai maalin ja pääsi näin karkumatkalle 4-5:een. Mutta nyt oltiin kuuluisalla pelimiesten kympillä, jossa ottelut ratkaistaan. Päivän hahmoksi noussut puolustaja Mäkinen tasoitti ensin 5-5:een ja vain 37 sekuntia ennen loppusummeria sama mies veti kuuluisan myyräntappajan taka-alakulmaan koko päivän hyviä syöttöjä jaelleen Verneri Grönblomin syötöstä. Tästä ei Hatsina enää noussut ja viikonlopulta saatiin täysi 4 pisteen saalis kotiin viemisiksi.
Sarja jatkuu vielä yhdellä turnausmuotoisella kierroksella 12.11, jolloin bussin nokka suuntaa kohti mansesteria ja siellä vastaan tulevat KooVee ja salibandyjättiläinen Classic.
Kalenterimerkintä kannattaa tehdä lauantaille 18.11, jolloin pelataan ensimmäinen yksittäinen peli täydellä 3x20 min otteluajalla Maijamäen kotiparketilla ja vastassa tuolloin rakastakin ja rakkaampi ”isoveli” Turusta eli TPS, toivottavasti Naantalin salibandyväki on hereillä ja paikalla sankoin joukoin todistamassa seurahistorian ensimmäistä omien poikajuniorien SM sarjaottelua Maijamäessä. Asiasta kyllä tullaan muistuttamaan riittävästi…


Mikko L

Takaisin

Tuloksia
19.03 TPS Wild - P-08 10-7
11.03 TPS Wild - P-08 12-5
10.03 FBC Turku Vihr. - P-08 2-7
10.03 P-08 - SalPa 7-1
09.03 N1 - TPS II 2-1
09.03 SalPa 2 - N1 8-4
08.03 FoSu - M1 13-6
03.03 SalBa - P-08 3-14
03.03 Pirkat - T-04 10-3
03.03 Classic Red - T-04 3-1
03.03 P-08 - FBC Turku kelt. 9-2
02.03 SB Hirvensalo - P-03H 1-10
02.03 P-07 - SBS Masku 4-3
02.03 P-03H - SalPa 8-1
02.03 FBC Turku - P-07 3-4
01.03 SB Hirvensalo - M1 5-4
23.02 M1 - Leisku 7-8
23.02 FBC Turku 3 - M3 7-6
23.02 M3 - RuNu 8-4
17.02 N1 - Salamanders 2-6
Yhteistyössä

HPP-Tekniikka Oy

Fat Pipe Jab

Vakka-Suomen Sanomat

Fat Pipe

ForSport

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy