Ma Ti Ke To Pe La Su  
    1 2 3  
  4 5 6 7 8 9 10  
  11 12 13 14 15 16 17  
  18 19 20 21 22 23 24  
  25 26 27 28 29 30 31  
Neo aikavaraus

 

NÄLKÄINEN HARDKNOCKS SAALISTI AVAUSVOITON
Pe 14.10.2016 klo 22:55

Kahden nollakerholaisen kisassa ensimmäisistä pisteistä SB Naantalin HardKnocksit olivat selvästi nälkäisempiä ja ottivat pisteet varsin aneemiselta SBS Maskulta.

Hemmingin salissa taputeltiin historiaa, kun SB Naantali otti ensimmäisen voittonsa SBS Maskusta II-divisioonassa. Viime kaudella oltiin jo lähellä, mutta nyt se sitten tapahtui. Tummansiniset HardKnocksit olivat läpi ottelun liikkeellä paremmalla jalalla ja voittivat kaksinkamppailuja kovalla prosentilla. Irtopallotkin tuntuivat päätyvän naantalilaismailaan useammin kuin vastustajan. Lopulta toisessa erässä tummansiniset ottivat ohjat käsiinsä ja tekivät nättejä maaleja pitäen maskulaiset kuivin suin.

Ensimmäinen erä oli vielä tasaisen oloista ja molemmilla oli tekopaikkoja. Ylivoimapelit olivat erän tärkeimpiä jaksoja. Masku ei saanut sisään ja SBN puolestaan laittoi reikäpallon rysään. Toisen erän alussa valkoisilla oli pari paikkaa erän alussa, mutta kun ei mennyt niin SBN kuittasi erän kuluessa neljästi. Kolmas erä oli maskulaisten yritystä, mutta viisaan tasapainoisesti pelannut vierasjoukkue piti eron vakiona. Maittava vierasvoitto hyvällä peliesityksellä. Tästä valmistautumaan sunnuntaina Soittorasia-peliin, jossa on odotettavissa hieman eritasoinen vastustaja. Olihan Soittorasia viime keväänä FBC Turun kanssa karsimassa viimeisellä kierroksella noususta Divariin.

Tilastot liiton palvelussa

Ranskalaisia viivoja ottelusta:
- kentällä pelasi yhteensä kolme Yli-Tolpan veljestä. Kuvassa poseeraavat Joonas (oik.) ja Lauri juonivat yhdessä maalin kasvattajaseuraansa vastaan.
- Juho Jalava esiintyi toisessa ottelussaan kaudella ja pääsi jälleen pöytäkirjaan rangaistuspenkillä
- Timo Tuomialho siirtyi joukkueen pistepörssin kärkeen
- NaSSe rules! Joukkueeseen liittyi edellisen kerran Naantalissa NaSSessa pelannut puolustaja Mikko Eloranta
- tummansinisten parhaana palkittiin Nikolas Laaksonen


Arto A.

Takaisin

Tuloksia
19.03 TPS Wild - P-08 10-7
11.03 TPS Wild - P-08 12-5
10.03 FBC Turku Vihr. - P-08 2-7
10.03 P-08 - SalPa 7-1
09.03 N1 - TPS II 2-1
09.03 SalPa 2 - N1 8-4
08.03 FoSu - M1 13-6
03.03 SalBa - P-08 3-14
03.03 Pirkat - T-04 10-3
03.03 Classic Red - T-04 3-1
03.03 P-08 - FBC Turku kelt. 9-2
02.03 SB Hirvensalo - P-03H 1-10
02.03 P-07 - SBS Masku 4-3
02.03 P-03H - SalPa 8-1
02.03 FBC Turku - P-07 3-4
01.03 SB Hirvensalo - M1 5-4
23.02 M1 - Leisku 7-8
23.02 FBC Turku 3 - M3 7-6
23.02 M3 - RuNu 8-4
17.02 N1 - Salamanders 2-6
Yhteistyössä

RTV

ForSport

HPP-Tekniikka Oy

Mäkinen

Turun Osuuskauppa

 
 
Kevennetty versio sivuista     Ylläpitoliittymät     Powered by Nemedia Oy